Yksilövalmennus

Valmennuksemme perustuvat tiiviiseen valmennusuuhteeseen, jolla takaamme, että asiakkaamme pääsevät tavoitteeseensa. Yhteisten tapaamisten lisäksi sinulla on yhteydenpitomahdollisuus valmentajaan koko valmennussuhteen ajan.

Tavoitteenasi voi olla esimerkiksi suorituskyvyn parantaminen, painonpudotus, lihasvoiman kasvattaminen, liikkuvuuden lisääminen tai kestävyyskunnon kehittäminen. Tavoite voi olla myös parempi arjessa jaksaminen tai esimerkiksi selkäkivuista eroon pääseminen. Valmennuksen tavoite määritellään tarkasti yhdessä asiakkaan kanssa.

Valmennuksessa otamme sinut ja elämäntilanteesi kokonaisuutena huomioon. Osaamme huomioida harjoittelussa mahdolliset sairaudet, vammat tai kiputilat. Autamme myös terveellisen ravitsemuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Yksilövalmennus pitää sisällään kaiken mitä tavoitteisiin pääseminen vaatii. Harjoitusohjelmat, ravinto-ohjauksen, kehonkoostumusmittaukset ja kuntotestit. Valmennuskokonaisuuden sisältö suunnitellaan asiakkaan elämäntilanteen ja tavoitteiden mukaan.

Ota yhteyttä ja sovitaan ilmainen alkukartoitus, jossa voimme yhdessä miettiä tavoitteitasi ja miten me voisimme mahdollisesti auttaa sinua saavuttamaan ne, sekä minkälainen valmennuskokonaisuus sopisi elämäntilanteeseesi parhaiten.


Yksilövalmennus​​​​​​​

Hinta:

129 € / kk

Tarkemmat tiedot:

  • henkilökohtaisesti sinulle rakennettu kokonaisuus

  • säännöllinen yhteydenpito valmentajaan sekä viikkoraportointi

  • tapaamisia tarpeen mukaan etänä/livenä, ​​​​​tapaaminen 50–73 € (45–60 min)

  • helppokäyttöinen valmennusalusta ja mobiiliapplikaatio




Varaa aika ilmaiseen alkukartoitukseen!